17. tammikuuta 2015

Kuin karhuemo pentujaan

ja Luoja luomiaan

niin minä sinua vaan.

Toisin sanoen vuosi 2015 lähtee käyntiin ihotautikurssin merkeissä.


10 kommenttia:

  1. Jee, kerro tänne ihotaudeilta paljon kuulumisia! Mä oon vasta kolmannella vuosikurssilla, mutta haaveilen kovasti ihotaudeille erikoistumisesta.

    Olisi muuten hauska lukea erikoistumisesta jokin postaus; ihan omia suunnitelmiasi ja ajatuksiasikin kuin vaikkapa suosituimpia erikoisaloja ja niiden jonotusaikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että olen vielä aika huonosti perillä erikoistumisasioista, suosituimmista kohteista tai jonotusajoista. Mutta jos niistä jotain tähdellistä opin, niin pidetään mielessä. Omista suunnitelmistakin voisi tietysti myös jotain kerrottavaa keksiä :)
      Katsotaan mitä mielenkiintoista ihotautien maailmasta tarttuu mieleen! Tsemppiä kolmoskurssille!

      Poista
  2. Olet oikeassa, hyvästä muistista tai hyvistä muistisäännöistä on hyötyä tenteissä, mutta hyvään lääkäriin tarvitaan paljon muitakin ominaisuuksia. Samaa mieltä ollaan myös siitä, että kahvi lienee maailman suosituin riippuvuutta aiheuttava päihde.
    Mutta koska kaikkien asioiden ulkoa opettelu on hölmöä, täytyy keskittyä oleellisiin ongelmiin, ja tapaamiesi lääkäreiden kofeiinin metabolian tuntemattomuus johtunee juuri siitä, että sen osaamisesta on harvalle lääkärille hyötyä potilaiden hoitamisessa.

    Ihmettelen kyllä, että jos lääketiede ei osaa nähdä oikein kofeiinin, paraksantiinin ja dimetyylivirtsahapon metaboliaketjua, niiden ”kertymistä” ja niiden aiheuttamia sairauksia, niin mikä taho niitä sitten tuntee paremmin, ja miksi on järkevää olettaa sen tahon tietävän fysiologiasta ja sairauksien synnystä paremmin kuin lääketiede?

    Viimeiset rivit taitaa olla ihan trollaushengessä kirjoitettu, mutta itse olen varsin iloinen lääketieteen saavutuksista. Kokeellisten tutkimustesi ja hoitoprotokolliesi perusteella voisi kuvitella sinunkin olevan kuin kuka tahansa innokas tutkijalääkäri, joita kutsut suurimmiksi tuholaisiksi. Ehkä ero ei olekaan niin paljon potilaan parantamisen tavoittelussa vaan kapinahengessä?

    VastaaPoista
  3. Liian suuri virtsahappopitoisuus voi kyllä aiheuttaa kihtiä, ja hoitona on tätä ehkäisevä ruokavalio, mutta vilkaisin asiaa nopeasti ja kofeiinin aineenvauhdunnasta ei synny kihdin aiheuttavaa kiteytyvää virtsahappoa vaan ainoastaan dimetyyli-virtsahappoa, jolla ei ole kihdin aiheuttaja. Kofeiinin metaboliareitit näkee helposti tästä: http://smpdb.ca/view/SMP00028?highlight[compounds][]=HMDB11103

    Näkyi olevan tehty myös laaja tutkimus, jossa tutkittiin 45 896 henkilöä 12 vuoden ajan, ja todettiin pitkäaikaisen kahvin juonnin madaltavan riskiä kihtiin. Kofeiinilla itsessään ei ollut mitään vaikutusta kihdin ilmaantumiseen, kuten edellä olleesta metaboliasta voisi olettaakin, eli kihtiä ilmeisesti vähentää jokin muu kahvin sisältämä aine. Tutkimus tässä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17530645

    Blogistasi en löytänyt näitä vakuuttavampaa näyttöä väitteisiisi kofeiinin aiheuttamista sairauksista tai salamaparantumisista.

    VastaaPoista
  4. Jos unohdetaan avaruudellisen hahmotuskyvyn arviointi ja pysytään vielä kerran faktoissa, niin kofeiini ja ainakin osa sen metaboliatuotteista toimii adenosiinireseptorien antagonistina. Adenosiini toimii munuaisessa yleisesti vasodilatoivasti eli verisuonia laajentaen A2a-reseptirin välityksellä. Lisäksi adenosiini toimii munuaiskerästen afferentissa eli tuovassa valtimossa supistavasti A1-reseptorin kautta. Taulukko: http://www.hindawi.com/journals/ijvm/2010/834060/tab2/
    Taulukko on tutkimuksesta, jossa todettiin myös Japanissa sekä miehillä että naisilla kahvin juomisen madaltavan virtsahappopitoisuuksia. http://www.hindawi.com/journals/jnme/2010/930757/

    Tuon A1-reseptorin vaikutuksen estäminen kofeiinilla saa aikaan munuaiskeräseen tuovan suonen laajenemisen, verenpaineen nousun ja sen myötä munuaisen suodattaman virtsamäärän (ja samalla virtsahapon virtsaan erityksen) kasvamisen. Tätä vahvistaa tutkimus, jonka mukaan ilman A1-reseptoria kofeiini ei toimi diureettina ja samalla virtsahapon eritystä kasvattavasti, kuten edellisen kommentin tutkimuksissa sen todettiin tekevän. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15590766

    Hoitomenetelmääsi kuuluvat bentsodiatsepiinit(!) ovat muuten adenosiinireseptori A1-agonisteja (http://en.wikipedia.org/wiki/Adenosine_receptor), eli ne supistavat munuaiskeräseen tuovaa valtimoa, mikä johtaa huonompaan munuiasen suodatukseen eli mm. virtsahapon lisääntymiseen.
    Muistuttaisin vielä, että kahvin vaikutus oli päinvastainen, munuaisten toimintaa ja virtsahapon poistamista edistävä.

    Turha näitä on enempää läpi käydä, mutta ota hyvä ihminen omia teorioita tutkiessasi huomioon myös niitä vastaan olevat faktatiedot ja tutkimustulokset. Hypoteesin testaus ja samojen lopputulosten todistaminen kerta toisensa jälkeen on juuri tilastotiedettä, jota sinä siis et tee ja teet..

    Onnea ja oivalluksia tutkimuksiisi kuitenkin, itse en mene tällä erää näihin asioihin enää syvemmälle, sillä omat kiinnostukset ja blogin teemat ovat hieman toisaalla.

    VastaaPoista
  5. Neiti Hämmentynyt (saako hämmennykseen myös bentsoja 10 mg/päivä viisi vuotta?)21. tammikuuta 2015 klo 11.44

    Oot kyllä aika pöhkö mies, luulin aluksi että olet trolli mutta ihan vakavissasi uskot tähän. En voinut olla kommentoimatta tähän kun huvitti niin kamalasti tämä asenteesi ja "hoitosi". Aloitit keskustelun kertomalla, miten sinulla on hieno, erilainen ja supertieteellinen ratkaisukeino erilaisiin ahdistuneisuushöiriöhin. Lääkärit ja lääketieteilijät, (sekä farmasian ja psykologian ammattilaisetkin luultavasti) on ihan puoskareita ja älykääpiöitä jos heiltä löytyy vasta-argumentti

    Tiesitkö, että paras tapa erottua huuhaa- uskoksi on tyrmätä muiden argumentit haukkumisella ja tutkimukset toteamalla niiden olevan manipuloituja ja väärien tahojen rahoittamia? Antti Heikkilä, huuhaa-kingi, tekee tätä. Eli oma mielipiteesi on ainut oikea, sitä ei voi kumota, sillä sitä yrittävä perseestä ja väitteensä pätevyyden voi aina kumota haukkumalla vastaväittelijän avaruudellista hahmotuskykyä sekä kykyä oppia ja sisäsäistää. Sen alan mitä olet päättänyt yksinäsi mullistaa (sinulla lääketiede, Heikkilällä ravitsemustiede) ammattilaiset ja tohtorit, ketkä ovat väitelleet paremmillakin argumenteilla kuin tyhmäksi leimaamisella, on huuhaa-tyyppien mukaan aina väärässä. Ravitsemustiede kulkee vain suomalaisen viljatalouden rahoituksella ja lääketieteen asiantintijat eivät paskaakaan välitä kenenkään hyvinvoinnista, pelkästään lääketehtaiden rahoituksesta? Uskotkos tähän aidosti itsekkään? Oletko sinä sitten diatsepamin valmistajan sponsoroima? Nyt kun bentsojen määrämistä on pyritty vähentämään niiden aiheuttaman koukun takia, niin olisihan kertakaikkiaan kätevää, että joku puhuu 6 mg annoksen puolesta! Ai niin, mielestäsi bentsot ei aiheuta koukkua, olethan syönyt niitä päivittäin vuosia (:D).

    Josta pääsen huvittavimpaan kohtaan sinun "mullistustasi" psyykkisten sairauksien hoidossa: sedatiivi sekä kofeeinin vähentäminen. Voi Vattulainen! Miksei kukaan psykiatri ole vielä keksinyt määrätä diatsempamia ahdistuneisuuteen? Bentsokoukku on vaarallinen, vaatii itsehillintää lopettaa lääkitys ja se mitä teet on vähintäänkin eettisesti arveluttavaa. Tarjoat kofeeinista riippuvaisille ihmisille diatsepamia kofeeinin korvikkeksi, aiheuttamaan uuden riippuvuuden. Tiedätkö itse miksi bentsoja ei kirjoiteta enää superhelpolla kaikennäköisiin vaivoihin, vaikka ne tietenkin ovatkin joidenkin ahdistuneisuushäriöiden hoitomuotoja? Ja ei, syy ei ole siinä, että niiden syntetisointi on niin kallista, että lääkeyhtiöt haluaa vaihtaa ne halvemmalla tuotettavaan lääkkeeseen. (Mikä muu on lääkefirmalle edullisempaa kuin lääke, johon jää koukkuun ja ihminen vielä jatkaa sen promootiota mitä kummallisin perustein, sivuttamalla tieteelliset faktat).

    VastaaPoista
  6. Kiitos, nyt kiteytit mahtavalla tavalla koko asian niin, että kuka tahansa ymmärtää mistä on kyse. Diatsepaamin pois jättäminen saa psyykkeesi täysin sekaisin ja vie liikuntakyvyn.
    Selityksesi tähän on maailmanlaajuinen salaliitto lääkäreiden, lääketehtaiden ja kahvintuottajien välillä, tilastojen ja näyttöön perustuvan lääketieteen vääryys, vuosien takaa yhä vainoava kofeiini, omat toisenlaista tiedettä edustavat "metatutkimukset", vääräksi osoittautuvien väitteiden heittely aiheeseen kuin aiheeseen ja vahva tunne oman älykkyyden ylivertaisuudesta.
    Voihan ihminen niinkin uskoa, mutta onneksi juuri sitä varten on näyttöön ja tilastolliseen tietoon panostava lääketiede ihmisen terveyttä edistämässä.

    Neiti Hämmentynyt: Et tarvitse bentsoja. Kokeile sen sijaan Tohtori Krabolan hämmentämättömän ruuan patenttiratkaisua. Kaikkia kaupan eineksiä ja prosessoituja ruokia on kommunistien salajuonen takia tekovaiheessa hämmennetty liikaa, mikä johtaa hämmennyksen imeytymiseen suolistosta verenkiertoon ja aina yli veriaivoesteen aivoihin. Ja kupponen kahvia auttaa myös.

    VastaaPoista
  7. Neiti Kofeinisti (uuu, tykkään tästä nimimerkistä)21. tammikuuta 2015 klo 22.49

    :D Pappa osaa kyllä (t)rollata, sääliksi kävi kun tylytin ja vasta sitten luin että sinulla on merkkejä muistisairaudesta. Oletko koskaan ihmetellyt miksi sinulle niin auliisti näitä lääkkeitä määrätään, hoitosuositusten vastaisesti? Vai ostatko katukaupasta? Mun älyllinen päättelykyky on vähän yli keskiverto (ÄÖ jtn. 128), herra kofeeinineron taulukoissa siis alinta kastia. Kykenen silti näkemään sieluttomuuteni silmin silmiään pyörittävän lääkärin kun höperö pappa hakee uusintaa bentsoilleen ja selittää kofeeinin aiheuttama kihti ja tämän aiheuttama ahdistuneisuus.

    Periaatteessa tykkään siitä, että joku masentunut lumelääkkeen
    tavoin uskoo kofeinismiin ja paranee, mutta en nyt yhtään tykkää siitä, että tulet saamaan aikaan vielä kofeiinimieltymyksen vaihtumaan bentsokoukkuun. Se on vähän niinkuin vaihtaisi nikotiinikoukun crackkokaiinikoukkuun!

    Krabsu: No hö, oisin halunnut kokea miten virtsahappo suorastaan suihkuaa elimistöstäni...
    Olen tiukka kasvissyöjä - en siis pahemmin koske eineksiin. Söin kyllä tänään lounaaksi mikropoppareita, koska, nyt vaan halusin. Ehkä ne lisäsi hämmenystä? Voin hyvin kuvitella sen olevan salajuoni yhdessä paskojen elokuvien tuottajien kanssa, jos syö hämmennyspoppareita saa elokuvasta irti edes jotain! Hämmennyksen jälkeen tuli sääli, sit huvitus hämmennysteoriasta, provosoitunut en ole vielä. Tiesitkö, että tämä johtuu tofusta, sillä eläinkokeissa hiiren mahaan ruiskutetettu konsentroitu soijan estrogeeni kasvatti hiirille ja jäniineille tissit ja tissien tuntemukset ailahtelee???

    Kesällä söin kaurajätskiä ja meinasin hukkua, mutta sehän on kaikkien tietämä tilastollinen totuus. Eiku tilastotieteethän oli perseheestä...

    VastaaPoista
  8. Tämä kyseinen asiantuntija oli aktiivinen keskustelija eräällä MS-tautifoorumilla parantamassa meitä kofeiiniteoriallaan kunnes hänet naurettiin ulos. Toki hän palasi usein eri nimerkeillä.

    VastaaPoista