21. joulukuuta 2013

Blogin uudet tuulet

Vuosi on kulkemassa kohti loppuaan ja elämme uudistumisen aikoja. Niinpä blogin entinen nimi Lääketiedettä ja mannermaista etologiaa on muuttunut uuteen muotoon Lääketiedettä ja laiskottelua. Osoitteena säilyy edelleen laaketiedetta.blogspot.fi. Syy muutokseen on suurimmaksi osaksi käytännön ongelmissa; Pitkä nimi ei mahdu moniin kenttiin, joissa nimelle on varattu vain tietty määrä merkkejä. Lisäksi omakeksimäni etologian mannermainen suuntaus on saattanut kuulostaa turhan vieraalta nimeltä kiinnostuksen herättämiseksi.

Laiskottelu tuli mukaan paitsi mukavasti suuhun sopivan rimmauksen ja kirjoittajan kuvaavuuden takia, myös vastapainoksi blogitrendille, jossa suurimman osan sisällöstä vie kaikenlaiset urheilusuoritukset, ajat, toistokerrat, kilot, keskisykkeet ja lyhenteet joista ei tavallinen istumatyötä tekevä kansalainen ymmärrä mitään.
Esimerkit poimittu blogista jennipuolivali.blogspot.fi
Suositellaan niille, joilla laiskottelua lähempänä sydäntä on fitness.

Vaikka etologia nimestä lähteekin pois, säilyy se edelleen tärkeänä mausteena sopassa, josta blogi ammentaa aiheensa. Muita mausteita ovat mm. jännimpien lääketieteellisten aiheiden poimiminen lähitarkasteluun, aivojen ja neurotieteiden syvät salaisuudet, lääkisopiskelun oleellisimmat muistisäännöt, arvoitukset, hauskat lääkeaineiden nimet, puujalat ja havainnot elämästä.

Nimistä puheen ollen, muutama sana Tohtori Krabola -nimimerkin taustasta niille, joille se ei ole tuttu. Kyseessähän on laina gospelia tiedemiehille soittavalta Kuha.-yhtyeeltä, jonka kappale Tohtori Krabolan telekineettinen testilaboratorio kertonee tarinan parhaiten itse:

Lopuksi hieman ennakkomaistiaisia blogin tulevista aiheista: Miksi kutittaminen naurattaa? Miksi olemme ainoa eläin joka ei kulje alasti? Miten sokean silmät voivat nähdä? Kuva-arvoituksissa lähiaikoina arvuutellaan ainakin diagnoosia ja laboratoriokoetta. Lisäksi asiaa lääkikseen hakemisesta.

Blogin lukijaksi voi nyt liittyä googlen omassa palvelussa, blogilistalla tai bloglovinissa. Linkit löytyvät myös sivun oikeasta laidasta.
Pysy kuulolla, niin tiedät mitä tohtori Krabolan lääketieteen ja laiskottelun laboratoriosta putkahtaa ulos seuraavaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti