19. joulukuuta 2013

Mistä johtuu Déjà-vu?

Déjà-vu eli entiselämys on tunne tilanteen tuttuudesta. Tuntuu, kuin sama tilanne olisi tapahtunut joskus aiemmin. Sitä esiintyy 60-70 prosentilla ihmisistä, alkaen hieman ennen 10 vuoden ikää. Eniten Déjà-vu-ilmiötä tapahtuu 15-30 vuoden iässä, minkä jälkeen sen esiintyvyys laskee. Esiintyvyys on suurempi koulutetuilla ja korkeassa sosioekonomisessa asemassa olevilla. Ne ovat myös yleisempiä väsyneenä, strassaantuneena tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Erityisen usein entiselämyksiä kokevilla on todettu vauriota aivojen ohimolohkoissa.

Yleisimmät teoriat ilmiön selittämiseksi liittyvät yhteyshäiriöön aivojen tietoisten ja tiedostamattomien prosessien välillä. Näköaistimus kulkee silmistä näköratoja pitkin aivojen takaosissa olevalle näkökuorelle, missä syntyy varsinainen kuva, tietoinen näköhavainto.
Samalla näköradasta haarautuu reittejä kuitenkin moniin syvempiin aivojen rakenteisiin, esimerkiksi colliculus superioriin (ylempi nelikukkula) ja amygdalaan (mantelitumake). Nämä käsittelevät tiedostamattomia prosesseja: colliculus superior säätelee silmien liikkeitä ja amygdala työstää tunnereaktioita.

Déjà-vu-tuntemuksen synty selitetään siten, että tapahtumasta saatava tieto prosessoituu tavallisella nopeudella tiedostamattomissa aivojen osissa, mutta paikallisen häiriön (esimerkiksi epileptisen toiminnan) vuoksi tapahtuman käsittely tiedostetun ajattelun aivokuorella hidastuu ja jää jälkeen automaattisista järjestelmistä. Tällöin uusi tilanne tuntuu siltä, kuin sen olisi kokenut jo aiemmin.
On olemassa myös muita vu-ilmiöitä:
Presque vu on varmasti Déjà-vutakin tutumpi tilanne, jossa jokin muistista haettava asia on "kielen päällä". Asia on tuttu, mutta nimi ei millään tule mieleen. Presque vun aiheuttaa mahdollisesti ilmiö, jossa aivot estävät haettavan asian kanssa samankaltaisten sanojen ajattelun, jolloin myös haettu sana peittyy. Tämä selittäisi miksi ilmiö toimii usein myös ryhmässä. Jos ryhmä kuulee samat läheltä liippaavat estävät sanat, koko ryhmällä voi olla haettu sana "kielen päällä".

Jamais vu on Déjà-vun vastakohta, tilanne jossa täysin tuttu asia tuntuu vieraalta. Se on helppo aikaansaada valitsemalla jokin sana ja toistamalla sitä sata kertaa. Aivot alkavat estää kyseisen sanan huomioimista, ja hetken päästä sana tuntuu vieraalta, aivan kuin se ei tarkoittaisi mitään.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Itselläni nuorena Déjà-vu oli aika usein toistuva ilmiö, mutta viimeisiltä useilta vuosilta en muista niitä olleen ollenkaan. Kofeiinin käyttö on kuitenkin mennyt juuri toiseen suuntaan, eli lisääntynyt.

    VastaaPoista
  2. Tämä Jamas vu on muuten niin tuttu tilanne, Déjà-vut ei niin tuttuja ole, mutta vaikka kuinka usein käy niin että sana alkaa jo muutaman toiston tai sen miettimisen jälkeen tuntua vieraalta ja sitä kuulostelee että onpas hassu ja typerän kuuloinen sana muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on siitä mukava aivoilmiö, että sitä voi helposti kokeilla itse kukin ilman hienoja tiedelaitteita.

      Poista
  3. Kofeiinia tämän ilmiön taustalla voi olla aika hankala näyttää. Kuten tekstissä lukee, tunteen saa provosoitua helposti toistamalla samaa sanaa pitkään, kunnes se alkaa tuntua menettäneen merkityksensä. Tietysti monellakin aineella on vaikutuksensa aivojen toimintaan ja eri alueiden yhteyksiin.

    VastaaPoista