Meillä on kaksi silmää, jotka näkevät katselemamme maiseman hieman eri kuvakulmista luoden kolmiulotteisen näkymän. Kaksi korvaamme kuulee äänet hieman eriaikaisesti, minkä perusteella voimme automaattisesti päätellä äänen suunnan.
Mutta miksi nenässämme on kaksi sierainta? Pystymmekö päättelemään hajun suunnan tai haistelemaan kolmiulotteisesti? Ja miksi nenän kautta hengittäessä aina huomaa, että toinen sierain vetää paljon huonommin kuin toinen? Eikö olisi järkevämpää olla yksi isompi reikä, jonka kautta ilma kulkisi kunnolla?
Kahden sieraimen arvoitus alkoi ratketa Stanfordin yliopiston tutkijoiden marraskuussa 1999 Nature-lehdessä julkaiseman tutkimuksen myötä. Siinä osoitettiin, että kahdella sieraimella, joista toinen on enemmän tukossa kuin toinen, hajuaistimus saadaan paremmaksi.
Hajuaistimus syntyy, kun haisteltavan ilmavirran mukana tulevat molekyylit tarttuvat nenän limakalvolle ja imeytyy kalvon läpi hajureseptoreihin. Hajua tuottavia molekyylejä on kuitenkin tuhansia erilaisia, ja toiset niistä imeytyvät limakalvon läpi nopeammin, toiset hitaammin. Sieraimessa, jossa ilma liikkuu nopeasti, nenään tulee runsaasti molekyylejä, mutta niillä on lyhyt aika imeytyä limakalvon läpi aistinsoluihin, joten sierain haistaa lähinnä nopeasti imeytyviä hajuja. Tukkoisemmassa sieraimessa ilma liikkuu hitaammin, jolloin vaikeammin imeytyvillä molekyyleillä on enemmän aikaa saavuttaa hajureseptorit, joten niiden haju tulee paremmin esiin. Näin sieraimet täydentävät toisiaan saaden aikaan laajemman hajuaistimuksen.
Nenä voi siis haistaa eri hajun riippuen kummalla sieraimella haistelee. Ero ei ole suuri; Jos toinen sieraimesi haistaa mansikan, toinen ei haista maksapihviä. Sopivalla koejärjestelyllä ero kuitenkin tulee esiin.
Tätä tekstiä aloittaessa oikea sieraimeni hoiti nopean ilmavirtauksen roolia vasemman ollessa tukkoisempi, mutta nyt loppuvaiheessa osat ovat jo vaihtuneet. Millainen on omien sieraintenne työnjako lukuhetkellä?