Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste youtube. Näytä kaikki tekstit

23. kesäkuuta 2014

Kuunnellaan musiikkia: Krabolan suositukset 2009-2014

Viikko sitten arjen ehdottomimpien tavaroiden sarjassa oli esittelyssä kuulokkeet. Hyvät kuulokkeet tarvitsevat tietysti hyvää musiikkia soitettavakseen, joten tällä kertaa ilman sen suurempia selityksiä tarjolla on tohtori Krabolan akustiikan laboratorion suosittelemat musikaalisen taiteen poiminnat viiden viime vuoden ajalta.

2009: Chisu - Baden baden

2010: Adele - Rolling in the deep

2011: Gotye - Somebody that I used to know

2012: Pariisin kevät - Kesäyö

2012 (kunniamaininta): Nallet - Metsään

2013: Studio Killers - Jenny

2014: Sia - Chandelier

Mitä mielipiteitä näistä valinnoista? Mitkä ovat omat valintasi viime vuosilta tai nykyhetkestä? Jätä kommentteihin suosituksesi. Nautinnollisia kuunteluhetkiä!


15. joulukuuta 2013

Lääketiedettä Youtubessa: Kirvessyrjän terveyskeskus

"Kirvessyrjä on pieni Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan väliin sijoittuva muuttotappiokunta. Sarjassa seurataan kunnan terveyskeskuksen tapahtumia. Pääosissa Antti Riuttanen, Jukka Pääkkönen, Ville Virkkunen ja Markus Heiskanen."


"Sarjan toisessa jaksossa seurataan kesän tapahtumia kylällä ja terveyskeskuksessa. Pääosissa Antti Riuttanen, Jukka Pääkkönen ja Markus Heiskanen."

12. joulukuuta 2013

Lääketiedettä Youtubessa: Rytmihäiriöt

Tässä klassikossa professori demonstroi erinomaisen havainnollisesti sydämen erilaiset rytmihäiriöt:

10. joulukuuta 2013

Lääketiedettä Youtubessa: Ensimmäinen vuosi

Tämän kertaisessa katsauksessa Youtubeen esittelyssä hieno draama Ensimmäinen vuosi:
"Ensimmäinen vuosi elokuva on katkeran suloinen kertomus lääkiksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijasta, joka etsii paikkaansa maailmassa ja elämässä. Pääosissa Antti Riuttanen ja Kirsti Savola."




Katso myös jatko-osa Toinen vuosi:
"Ensimmäinen vuosi saa jatkoa päähenkilömme tasapainoillessa klinikkakynnyksen ja mutkikkaan elämänsä välillä. Uusi opiskeluvuosi tuo mukanaan paljon uutta, mutta kuten ensimmäisenäkin vuonna, myös nyt opiskelu tuntuu olevan murheista pienin. Pääosissa Antti Riuttanen ja Kirsti Savola."




Elokuvien takana on Vesuri productions.

1. joulukuuta 2013

Lääketiedettä Youtubessa: Lääkärit tulessa

Lääkärit tulessa on Kummeli-ryhmän vuonna 1998 ilmestynyt kahdeksanosainen komediasarja, joka kertoo Volmari Kuulapään klinikan toiminnasta. Suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän suomalaisen vastineen Houselle, Greyn anatomialle ja Teho-osastolle. Pisteenä i:n päällä sarjassa suoritetaan täysimittainen möhnänpoistoleikkaus.

Sarja löytyy kokonaisuudessaan Youtubesta, tässä ensimmäinen osa: