9. tammikuuta 2014

Mistä johtuu aamuerektio?

Heräätkö teltta pystyssä? Jos olet mies, niin huoleen ei ole syytä. Se on yleinen ilmiö, jota tavataan vauvasta vaariin, jopa jo sikiöaikana kohdussa. Nukkuessamme noudatamme unisykliä, jossa vuorottelevat REM-uni (Rapd Eye Movement) ja NREM-uni (non-REM), joka luokitellaan unen syvyyden mukaan N1-N3. Yöaikaiset erektiot tapahtuvat REM-unen aikana, ja niitä on yön aikana noin 5 kappaletta.
REM-unen aikana tapahtuu myös unien näkeminen. REM-univaheessa aivojen välittäjäaineiden vapautuminen vähenee, sillä unien aikana on tärkeää että unen aikaiset tapahtumat ja liikkeet eivät oikeasti välity nukkuvaan vartaloon. Yksi näistä välittäjäaineista on noradrenaliini, jonka päätehtävä on säädellä verenpainetta verisuonia supistamalla. Noradrenaliinin pitoisuuden laskiessa peniksen verisuonet laajenevat, päästävät verta suuremmalla paineella lävitseen ja aikaansaavat erektion. Tästä on hyötyä, sillä lisääntyneen verenkierron aikana alueen happeutuminen paranee ja huoltotoimenpiteet toimivat tehokkaasti.
Seisokki voi usein tervehtiä herätessä, koska REM-uni on hyvin usein se unisyklin vaihe, josta heräämme (jolloin myös muistamme näkemämme unet). Myös yön aikana täyttyneen virtsarakon on todettu aiheuttavan refleksinomaisesti erektiota. Tämän ilmiön tarkoituksena on mahdollisesti estää virtsaaminen nukkuessa.

Nukkumisen muista puolista kannattaa käydä lukemassa Neuroneista neuroosiin -blogin kirjoitus Nukutaan!


2 kommenttia:

  1. Olenkin miettinyt REM-unen ja seisokin suhdetta.Siitä on pari kysymystä. 1. Aamulla herätessä seisokki tietty OK. Mutta kun siinä makoilen vähän ja torkahdan taas esim. 15 min, niin taas seisokki. Joskus useamman kerran. Kuinka REM-uni voi alkaa välittömästi torkahduksen alattua, se ei päde edelliseen kaavioon joka on varmasti oikeaoppinen. 2. Joskun kun herään ollessani selällään, niin seisokki jatkuu pitkään kun en liikahda.mihinkään. Olen kokeillut maata parikin tuntia. Siinä lueskellut tai kuunnellut radiota. Heti kun käännyn tai nousen istumaan velttous iskee. Olen jo keski-ikäinen, eikä todellakaan unissa tai mielessä käy eroottiset vaikutukset asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kesken unien herättyään jatkaa uudestaan nukkumista, voi unisykli jatkua suoraan REM-unestakin. Näin voi päätellä siitäkin, että heräämisen jälkeen lyhyet jälkiunet torkkuessaan näkee vielä usein uusia unia, joka siis liittyy myös REM-uneen.
      Heräämisen jälkeen tuo noradrenaliinin taso voinee pysyä normaalia matalampana ja seisokkialttius siten korkeampana, jos jää makoilemaan tekemättä mitään. Tällöin elimistö ei vielä ryhdy sympaattisen hermoston avulla kiihdyttämään elimistön kierroksia, joita tarvitaan esimerkiksi jo istumaan noustessa nostamaan verenpaine korkeammaksi.

      Poista