21. toukokuuta 2014

Ärsyttäviä asioita

Positiivisin ajatuksin on mukava elää ja tyytyväisyys on tärkeää, mutta niin se vaan on, että tyytymättömyys vie maailmaa eteenpäin, joten nyt aion nostaa esiin muutamia itseäni ärsyttäviä epäkohtia maailmasta.

1. iPadit tv-mainoksissa
Markkinointitutkimuksissa on nähtävästi todistettu, että mikä tahansa tuote menee paremmin kaupaksi, kun mainoksessa käytetään tablettia. Miksei juustoa voi houkutella ostamaan ilman että kädessä on iPad? Miksi särkylääkkeen vaikutusta täytyy demonstroida iPadin ruudulta? Onneksi tämä trendi tuntuu olevan jo hieman laskusuunnassa.

2. WC-kopit ilman vaatekoukkua
Toinen kiellettäväksi kelpaava asia on vessat, joiden seinässä ei ole koukkua. Mene tällaiseen esimerkiksi pitkä valkoinen takki päällä, ja olet varsinaisessa ansassa. Istuako takki päällä, jolloin helmat uivat joko pöntössä tai likaisella lattialla, vai pitääkkö vaatteita sylissä jolloin toimitus vaikeutuu käsien ollessa sidottu tavaroiden pitelyyn? Ehkäpä takin saisi aseteltua roikkumaan viikattuna paperitelineen päälle.. ainakin kunnes se tippuu maahan. Entä kun selässä on reppu? Yksi koukku seinään ei voi olla niin kallis investointi, etteikö se maksaisi itseään takaisin miljoonakertaisesti parantuneen hygienian ja mukavuuden muodossa.

3. Viikkonumerot
Milloin on viikko 37?  Hmm.. Vuodessa on noin 52 viikkoa, joten yli puolessa välissä ollaan. Ehkäpä jossain alkusyksyssä?
Viikko 37 on tänä vuonna 8.-14.9. Eikö voitaisi käyttää kuukausia ja päiviä kun meille sellaiset erittäin kätevät ja tarkat ajan määreet on keksitty? Viikkonumeroiden olemassaololle en keksi mitään hyvää syytä.

4. Pullojen palautus kylmällä säällä
Tyhjät pullot lojuvat mukavassa 20-25 celsiusasteen lämpötilassa odottaen sopivaa aikaa niiden palauttamiselle. Kun se aika sitten koittaa eräänä kylmänä talvipäivänä, pullon sisällä kylmenevän kaasun paine laskee, mikä vetää muovisen pullon kurttuun. Automaattiin syöttäessä joka ikisen pullon korkki täytyy sitten avata, jotta pullo pompsahtaa takaisin normaaliin, automaatille kelpaavaan muotoon. Ärsyttävää.

5. Englanninkieliset otsikot blogeissa
Melkein kaikkiahan tämä varmaankin ärsyttää, ja melkein kaikki sitä silti näyttää tekevän. Jokin psykologinen syy tähän varmasti on olemassa, mutta täytyy sitä ihmetellä, miksi ihmeessä otsikon pitää olla (väärinkirjoitettua?) englantia, kun teksti on suomea. Selitystä pohdiskellessa odotan innolla vuoden 2014 painosta Aleksis Kiven kirjasta Seven brother's.

6. Televisio-ohjelmien sosiaalisen median integraatio
Viimeisimpänä, mutta ehkä kaikkein ärsyttävimpänä tulee sosiaalisen median tunkeminen tv:n asiaohjelmiin. Sanotaan, että katson vaikkapa keskusteluohjelmaa, jossa maan parhaat asiantuntijat on koottu keskustelemaan jostain aiheesta. Haluanko että tämä keskustelu keskeytetään määräajoin, jotta voidaan mieluummin katsoa kuinka studion some-toimittaja alkaa selailemaan iPadiaan (!, katso kohta 1) etsiäkseen katsojien mielipiteitä asiaan. En minä katso asiantuntijoiden keskustelua kuullakseni mitä hashtageja twitteriin on keskitty. Jos haluan lukea kansan syviä twiittejä, voin avata Twitterin.

Tämän surullisen kehityksen seuraavaksi etapiksi ennustan some-integroitua säätiedotusta, jossa Pekka Poudan ennuste keskeytetään, jotta voidaan tarkistaa mitä mieltä some-kansa on huomisen säästä:
@Sammakko_mies: Eilen etana näytti #sarvet. Ilmoja pitelee koko viikon. #YOLO

Oletko törmännyt samoihin ärsytyksen aiheuttajiin? Mikä sinua ärsyttää?


3 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, etenkin kohdissa 1, 3 ja 6.

    VastaaPoista
  2. Arvon kollega, olen täysin samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista