18. heinäkuuta 2014

Mistä punastuminen johtuu?

Moni on varmaan huomannut, että häpeän välttäminen ohjaa maailmaa. Teemme mitä tahansa välttääksemme noloja tilanteita. Kun sellaiseen sitten kuitenkin joutuu, naama helähtää kirkkaan punaiseksi. Punastuminen on häpeän tai nolostumisen hetkellä tapahtuva automaattinen refleksi, jonka laukaisee sympaattisen hermoston aktivaatio. Sympaattinen hermosto saa aikaan adrenaliinin erittymisen lisämunuaiskuorelta. Adrenaliini puolestaan vaikuttaa nostaen sydämen sykettä, tihentäen hengitystä, laajentaen pupilleja ja laajentaen valtimoita verenkierron lisäämiseksi. Laskimoissa adrenaliini ei tavallisesti vaikuta mitenkään, mutta kasvojen laskimot ovat poikkeus; niissä adrenaliini saa aikaan laajenemisen, joka näkyy kasvojen ihon punaisena värinä.


“Blushing is the most peculiar and most human of all expressions.”  -Darwin

Miksi kasvojen laskimot sitten poikkeavat muista ja mitä hyötyä punastumisesta on? Yleisen teorian mukaan punastuminen toimii sanattomana fyysisenä anteeksipyyntönä. Vaikka häpeän hetkellä ei saisi sanottua mitään tai yrittäisi valehdella, näkee kasvoista, että kyseessä olevaa henkilöä aidosti hävettää. Lisäksi toinen teoria kertoo, että ihmisen värinäkö olisi kehittynyt erityisesti erilaisten ihonsävyjen tarkkaan erottamiseen, mikä tukisi punastumisen tärkeää sosiaalista merkitystä. Useat tutkimukset ovat myös osoittaneet, että nolossa tilanteessa helposti punastelevat ihmiset antavat itsestään miellyttävämmän kuvan muiden silmissä, joten jos kuulut tähän ryhmään, anna punaisuuden toimia eduksesi!


2 kommenttia:

  1. Koin tekstin erittäin harhaajohtavaksi ja asiattomaksi. Ikäänkuin häpeä ja nolostuminen olisivat ainoita punastumisen syitä..? Ehkä asia onkin niin useimmilla, mutta meillä luonnostaan punatukkaisilla ja paljon punastelevilla itse punastuminen tapahtuu usein meidän tietämättä ja kaikenlaisista syistä. Itsellä ainakin niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunnetilat punastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä käsiteltiin todellakin punastumisen merkitystä nolostumisen yhteydessä, mutta kuten siinä myös kerrottiin, fysiologisesti punastuminen johtuu veren adrenaliinipitoisuuden nousemisesta sympaattisen hermoston aktivaation seurauksena. Sympaattisen hermoston aktivaatio taas tapahtuu tietysti hyvin monessa muussakin tilanteessa, tyypillisimmin fyysisessä rasituksessa, mutta myös voimakkaissa tunnetiloissa. Yksilöllinen vaihtelu on tässä suurta.

      Poista