28. heinäkuuta 2014

Tulevaisuuden muoti: Lippis

Muoti-ilmiöitä pidetään usein sattumanvaraisina ja vaikeasti ennustettavissa olevina asioina, joita vain muotibloggaaja voi ymmärtää, mutta näin ei ole. Kyse on mitattavissa olevista muuttujista, ja analysoimalla menneiden aikojen muotia, ilmiöiden kehitystä ja niiden esiintymistä nykyaikana voidaan ekstrapoloida tulevaisuuden muoti hyvinkin tarkasti. Tohtori Krabolan muotilaboratorio on kehittänyt tätä varten algoritmin, jonka tuloksia esitellään sarjassa Tulevaisuuden muoti. Ensimmäisenä vuorossa on lippalakkimuodin tulevaisuus.

Vanhoina hyvinä aikoina ala-asteen välitunneilla laskettiin lipan raitojen ja lakin tuuletusreikien määriä lippiksen aitouden selvittämiseksi. Tärkeässä osassa oli myös sisäpuolelta löytyvät merkit. Jos jokin näistä suureista ei täsmännyt, lippis oli epäaito, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan, itse en ainakaan tiennyt. Toinen vertailun aihe oli lipan käyristys; Mikä onkaan se optimaalisin lipan kaarevuussäde? Itse ostin Amerikan matkalta lipan käyristimen.

Tänäpäivänä lipan käyristyksen suhteen on taannuttu täysin suoraan lippaan. Sellaisille vanhaan hyvään aikaan naurettiin, sillä niitä oli vain vanhoilla papoilla. Toisaalta kehitys on järkevä, sillä täydellisen käyristyskulman tavoittelu on nyt helpompaa, suora on helppo kulma hölmömmällekin, eikä lipan käyristintä tarvitse käyttää. Sen sijaan muilta osin lippismuoti on saanut aikaan jotain kaiken järjen ja logiikan vastaista: Nykyään lipassa olevat kokomerkinnän, pesuohjeet tai mitä tahansa muuta sisältävät tarrat on ensiarvoisen tärkeää säilyttää kiinni lipassa. Häh?

Havainnoiva tiede ei kuitenkaan tuomitse, vaan havainnoiva tiede tekee havaintoja. Historian havinat ja tämän päivän havainnot syötetään sitten Krabolan muotialgoritmin pursekeltaviksi, ja tulokseksi saadaan seuraavaa:

1.
Lippiksen tarrat ovat tulleet jäädäkseen. Jos et halua näyttää 1900-luvulle jämähtäneeltä, muista säilyttää tarrat lipassa.
Pieni pää, isot aivot.
2.
Kauden uutena juttuna ovat tulossa esiin muut lippikseen liitetyt laput, esimerkiksi hintalappu, valmistajan logon tai lippiksen ominaisuuksista kertovat läpyskät. Älä missään nimessä katkaise muovia, joka yhdistää nämä laput lippikseesi.
Tuiki tärkeät laput aina mukana koristamassa lippistä.
3.
Jotta lippiksesi on aito nyt ja tulevaisuudessa, on ensiarvoisen tärkeää, että siinä on kiinni koukku, jolla lippis on roikkunut myymälän tangossa. Jos tätä koukkua ei lippiksessä ole, se eli ole koskaan roikkunut myymälän tangossa, vaan on katumyynnistä peräisin oleva feikki. Unohda siis raitojen määrä ja logot, lippiksen aitouden uusi tunnus on koukku!
Tämä lippis on aito.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti